Yhteystiedot

Puhelin

+358 400 524 303

Sähköposti

[email protected]

Yhteydenottolomake

Esittely

Pistetääs ihan pikainen esittely Hannasta Laumahankkeen takana :)

Tällä hetkellä laumani muodostuu rakkaan aviomieheni ja kahden lapsemme lisäksi 6-vuotiaasta valkoinenpaimenkoirauros Jalista sekä 4-vuotiaasta käyttölinjaisesta saksanpaimenkoiranarttu Vivasta. Molempien kanssa tehdään tokoa, hakua ja jälkeä, ja omina lajeina ovat Jalilla vesipelastus & Vivasta rakennetaan tällä hetkellä työkoiraa vartiointiin (nämä vasta alkuasteilla).





Vili the schipperkele, ensimmäinen ihkaoma koirani, joka viettää antoisia eläkepäiviä vanhempien luona "iltatähtenä" ja vaunukoirana. Luulin aikanani ottavani helpon pienen kerrostalokoiran, mutta aika on meille opettanut että koko ja koulutettavuus eivät todellakaan kulje käsi kädessä :D Vilin nenätyöskentely on aivan huippuluokkaa, ja hänen kanssaan onkin tahkottu aikanaan agilityn lisäksi verijälkeä.

Tuiskuluodon Hallbjörn

Projektikoira-linjalta minulla olivat koulutuksessa aikanaan ihanat rakkaat malinoissit Täsmä ja Tilu. Täsmä on tänä päivänä virkaa tekevä, tehokas ja tirheä poliisikoira, mutta Tilu on jo valitettavasti odottelemassa minua vihreillä niityillä, pallo tiukasti hampaissaan. Heidän kanssaan työskentely on opettanut minulle kaikkein eniten. Onneksi näiden omien kanssa oppiminen jatkuu joka päivä <3

Kiirastulen Camperi

Koiramaailman kokemuskirjoni ei ole väritetty vuosien koulutuksilla eikä mittavilla kisaurilla. Ei edes perhemallilla, jossa koirat olisivat aina olleet iso osa arkea. Osaamiseni muodostuu niin puhtaasta intohimosta koiraeläimiä kohtaan, elosta ja kokemuksista monenlaisen eläimen keskellä kuin halusta itsekin oppia jokaisesta uudesta asiakkaasta & tapauksesta. Toki en olisi tässä tänään näillä eväillä ilman muutamaa käänteen elämääni tehnyttä pysäkkiä; Hevosmaailma jäi taakseni (tuolloin ajatuksena “lopullisesti”, viimeisimmän vuokraheppani annetuaan periksi sairautensa alla) astuessani armeijan vihreisiin 2010. Tuolloin sydämeni täytti palava halu suorittaa asepalvelus sotakoiraohjaajana; elinikäinen haave päästä poliisikoiraohjaajaksi kulki mielestäni Niinisalon skoj-jaoksen kautta. Näin ei ollut kuitenkaan tarkoitettu, kun koulutukseni jouduttiin keskeyttämään ikävän urheilutapaturman takia. Onnekseni sain kuitenkin hoitaa palvelukseni loppuun tutussa yksikössä ystävien kanssa, uudella viralla toimien esikuntapatterin kirjurina. Kotiutumispäivänä olin erityisen onnellinen tästä, katsellessani palvelusystävien hyvästellessään koiriaan... Tästä jäi kuitenkin mielenkiinto nimenomaan virkakoirien koulutukseen; harjoituksemme sisälsivät paljon yhteistyötä eri tahojen kanssa ja kiinnostus koiran käyttöön nimenomaan työtehtävissä vaan jatkoi kasvuaan. Kotiuduttuani etsin itselleni jatkokoulutusmahdollisuuksia, ja törmäsin vartijan ammattitutkintoon. Jälleen tulevaisuus siintäen silmissäni hyppäsin innoissani uusiin haasteisiin ja opiskelin itselleni ammatin. Tarkoituksenani oli kouluttaa itselleni koira vartiointikäyttöön työkaveriksi, mutta tälle hankkeelle en koskaan saanut vihreää valoa...

Vuonna 2013 kiinnostuin jälleen opiskelusta huomatessani, että Kokemäellä aloittaisi eläinhoitajan ammattitutkinto jonka aikuiskoulutuksena oli lisämausteena tarjolla erikoistuminen projektikoirien koulutukseen. Tämä linja oli minulle se todellinen virstanpylväs, josta ei ollut paluuta; kahden vuoden intensiiviset opinnot, päivystysvuorot, työharjoittelut ja mitä mielenkiintoisimmat ja monipuolisimmat yhteistyötahot ja -harjoitukset, ja syvää kunnioitusta ja ääretöntä, vuosien ammattitaitoa ilmentävät opettajat vahvistivat haluani työskennellä juuri koirien parissa! Tiedonjanoani ei voisi pysäyttää enää mikään.

Valmistuin projektikoiralinjalta keväällä 2015, ja työskenneltyäni vielä pari vuotta vartijana käänsin jälleen uuden sivun elämässäni; erilaiset tilaustunnit ja koulutustapahtumat veivät nyt niin ison elämästäni että halusin työnteon tukevan myös tätä intohimoani, siispä hyppäsin perheyrityksemme remmiin saaden suuren vastuun lisäksi kuitenkin joustavammat työajat ja LÄHES vapaat viikonloput, jotka saisin nyt pyhitettyä täysin koira-alan asioille. Päivääkään en ole katunut, ja nyt kun vielä päivääni vauhdittavat uuden yritykseni erinäiset suunitelmat en voisi olla onnellisempi.

Tavoitteissa olisi käydä kattavampi eläinten kouluttajan ammattitutkinto heti, kun arki siihen antaa myöden. Elämä kahden pienen lapsen, kahden koiran sekä usean työrupeaman keskellä antaa realistisen tuntuman vanhaan sananparteen “ruuhkavuodet”, mutta vielä minunkin aikani koitaa :) Nyt nautin perhearjesta kevennettynä yrittäjänä, mikä takaa työni mielekkyyden jonka haluaisin näkyvän aina asiakkaille asti! Sekä tietysti omien koirien eteenpäin vieminen omissa lajiessaan.

Toivon Laumahankkeesta kasvavan ihan minun näköiseni; toimintaani ajaa vahva palo asiakaspalveluun ja niin ihmisten kuin eläintenkin myönteisiin oppimismenetelmiin, jotka jokaisen asiakkaan on avullani helppo omaksua. Tervetuloa tutustumaan toimintaani ja muodostamaan kenties yhdessä aivan uudenlaista suhdetta karvaiseen perheenjäseneenne. Toivottavasti kuulen Sinusta pian! <3

Ajankohtaista

  • 23.3.2019

    Laumahanke ryhtyi tuttujen ja laadukkaiden D&C Dogsport-tuotteiden jälleenmyyjäksi!

    Ota reippaasti yhteyttä mitä karvakorvan kanssa tarvitsette, ja mikäli valikoima on täysin uusi tuttavuus niin katsotaan yhdessä mikä palvelisi teitä parhaiten! :)

    D&C:n yksi ehdottomin etu on käsittämättömän nopea ja edullinen toimitus, sekä testattu ja taattu laatu. Lue linkin takaa lisää tästä suomalaisesta perheyrityksestä!

    D&C Dogsport
    D&C Dogsport verkkokauppa

  • 8.3.2019

    Tänään alko yhteistyö Koomeri Oy :n kanssa, ja nyt pitäisi malttaa ootella edustusvaatteita painosta. Aivan käsittämättömän innostavaa, asiantuntevaa ja paikallista osaamista, suosittelen!

  • 1.3.2019

    Pitkäaikainen haaveeni näki viimein päivän valonsa, ja aika oli kypsä Laumahankkeelle

    Jo olemassa olevaa perheyritystämme mukaillen ja kunnioittaen, mutta kuitenkin aivan oma erityinen toimensa, joka pyrkii tarjoamaan nykyaikaista koira-alan koulutuspalvelua suoraan koteihin

    Kotioloissa koiran käytös ei muutu niin dramaattisesti kuin esim. erilliseen koulutustilaan saavuttaessa, mikä on toki kriittistä jos halutaan pureutua johonkin tiettyyn ongelma-alueeseen. Tällöin niin koira kuin omistajakin ovat toivottavasti rennompia ja vastaanottavaisempia ;)

    Kiitos kun seuraat sosiaalista mediakanaavani, pysy kuulolla ja tsekkaa mitä tuleman pitää!

  • 14.2.2019

    Tällä päivämäärällä on kennelnimeni Friiarin sekä toiminimeni Laumahanke hyväksytty & rekisteröity! Onnellisena uusia ovia aukomaan ja tutkimaan!

Palvelut



Arkiongelmien kotikäynnit

Räätälöidään yhdessä teille sopiva toimintamalli ongelmakäytöksen poistamiseksi / muokkaamiseksi

Aloituskäynnillä kartoitan tilanteen ja luomme toimintasuunnitelman jatkolle.

Ajasta ja elämäntilanteesta sekä käsillä olevasta ongelmasta riippuen viikottaiset/kuukausittaiset harjoitukset kotitehtävien päälle.

Mikäli kartoituskäynnin aikana tulen siihen tulokseen, että en pysty teitä auttamaan, käynti on maksuton ja autan teidät osaavampiin käsiin. Ette siis missään tilanteessa tule jäämään yksin!

Treenitilan löytyessä erilaiset treeniryhmät!

Tällä hetkellä tilauskoulutuksia yhdistyksillä ja koirakouluilla joilla omat tilat

Yksityistunteja / pienryhmien täsmäkoulutukset

Nykyisen koulutustilan vuokraaminen treeni- ja semmakäyttöön.